Viksalan Kennel

Gimma


Tervetuloa Viksalan kotisivuille!

Nelli ja Osku haluavat kertoa sinulle kaiken Viksalan Suomenlapinkoirista.

Ensin meillä oli Viksa, FIN MVA Heldalan Viksa. Hän oli ruskea silmäinen komea uros. Hän sai pentuja yhden kaikkien aikojen kauneimman suomenlapinkoiranartun Sinttin, FIN MVA V-98 PMV-01 Fidelis Zini kanssa. Tuo pentue ei ollut meidän, mutta kaksi pentua siitä tuli meille asumaan. Heidän nimet olivat Jami, Turnukan Benjamin ja Bassan, FIN MVA Turnukan Bassan.

Olimme silloin jo hankkineet nuoren suomenlapinkoiratytön Evitan, FIN MVA Heldalan Eämid. Evita astutettiin Jamilla ja meidän ensimmäinen pentueemme syntyi 26. toukokuuta 1999. Evita synnytti useita erinomaisia jälkeläisiä, kuten esimerkiksi Nellin emän Aidan, FIN MVA Viksalan Aidna.

Lähes jokainen meidän kasvattama suomenlapinkoira on läheistä sukua Viksalle, Sintille tai Evitalle.

Kasvatustyössämme meille on tärkeää rotujemme alkuperäinen käyttötarkoitus, rakenne ja luonne. Lisäksi pyrimme seuraamaan kasvattiemme kehitystä, terveyttä sekä yhteiskuntakelpoisuutta.

Olemme
Suomen Kennelliiton,
Lappalaiskoirat ryn ja
Suomen Keeshond ryn jäseniä